Tarmoa uhkuen, Onnista oppineena halusin kokeilla kuinka homma toimii Liisan kanssa. metodini oli: "Teen kaikki päinvastoin, mitä olin Onnin kanssa tehnyt" Eihän sekään ihan putkeen mennyt, en tullut Liisasta agressiivistä, mutta Intopinkeän IntoPomppu Hillujan siitä tein, Onnin täydellinen vastakohta, ja kyllähän se vähän hihnassakin tempoili. Eli lenkkikäytös oli tämänkin kanssa kateissa.
Koirakoulussa käytiin, siellä meno oli jokseenkin villiä. Namupalat lenteli ja ei me ainakaan saatu sieltä minkäänlaisia neuvoja siihen kuinka koiraani komentaisin. Mitä teen jos se ei käyttäydy niinkuin haluan. Kerran jopa mulle naurahdettiin, koska olin Ranskiksen kanssa kentälle tullut. Eihän noi opi mitään, ku ne on niin tyhmiä! Aijaa... No ranskiksen saa oikeasti kiipeämään vaikka puuhun, jos on sopivaa evästä tarjolla. Halusin kuitenkin, että koira tottelee minua, eikä ruokaa. Jätin namit pois ja pian lopetin koirakoulussakin käymisen. En pidä siitä että koira tuijottaa herkeämättä minun taskua. Ja kävelee siis sivuttain minun edessä esim.lenkillä. Ei minun juttu. Siitä oli minun mitta-asteikolla rentous kaukana. Ja remmirähinään ei namipaloilla ollut minkäänlaista tehoa.
Viihdytin itseäni kirjaston koirakoulutuskirjoilla. Onnin kanssa olin ollut tietämättäni jääkaudella ja se siis toimi sen kanssa. Johtajuus/palkitsemis-mallit kävi taistelua mielessäni. Kun yhdessä kirjassa, mikä oli netin keskustelupalstoilla. hyväksi kehuttu, kumppanuusajatuksella kirjoitettu, oli kuva kahdesta koirasta, Hännät pystyssä kylki kyljessä, karvat pystyssä. Kuvateksti sai Johtajuuteen perustuvan elämisen koiran kanssa voittamaan. Kuvateksti neuvoi jotakuinkin näin" Jos 2 saman sukupuolen koiraa on tässä asennossa, ei ole muuta vaihtoehtoa kun juosta kauemmaksi" Aha.. Jotain muuta on löydettävä!!
Kun Liisa oli muutaman vuoden sain CesarMillanin kirjan joululahjaksi. Luin sen hujauksessa. Moni asia kolahti kohdalleen ja niin alkoi Liisan elämään tulla tiukempaa kuria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti